Kategoria: Yleinen | Sivu 16 | Kuntavaaligalleria

Kuntavaalit

2025

Yhdessä tekemällä päästään hyvään lopputulokseen.

Olen 62-vuotias. Kunnanvaltuutettuna olen toiminut 16 vuotta. Sivistyslautakunnassa olen varapuheenjohtaja. Minulle on tullut kokemusta ja osaamista kunnan asioiden hoidosta. Haluan jatkossakin toimia kuntalaisten parhaaksi. Pidetään kaikki mukana ja tehdään asiat reilusti.

Olen kaksikielinen ehdokaa Raaseporista. Tällä hetkellä töissä JHL Etelä-Suomen aluetoimistolla. Olen aikaisemmin toiminnut Pääluottamusmiehenä Raaseporin kaupungilla, työllisyyskoordinaattorina Raaseporin kaupungilla ja sitä ennen noin 10 vuotta lastensuojelussa.

Seinäjoki; ihmisystävällinen kaupunki
Turvataan laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus sekä myös toisen asteen koulutus
Hyvä kaupunki nuorten hyvinvoinnille
Hyvät kulttuuripalvelut
Mahdollistaa arvokkaan ikääntymiseen

Olen Jussi Tauriainen 32-vuotias ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu, järjestöjohtaja ja juoksun aktiiviharrastaja Lappeenrannasta. Valtuutettuna näen, että kaupungin henkilöstö on koko organisaation suurin voimavara. Henkilöstön hyvinvointiin ja työoloihin panostamalla saamme aikaan myös parhaat mahdolliset palvelut. Työntekijöiden hyvinvoinnin parantaminen on nostettava Lappeenrannan kaupungin yhdeksi strategian päätavoitteiksi.

Hei!
Olen kahden pienen lapsen äiti Rovaniemeltä. Olen koulutukseltani yhteiskuntatieteiden maisteri ja työskentelen ammattiliitossa aluetoiminnan asiantuntijana. Töiden ohessa opiskelen ennakoinnin ja kehittämisen asiantuntijaksi Lapin ammattikorkeakoulussa. Tärkeitä teemoja kuntavaaleissa minulle ovat lasten ja nuorten hyvinvointi, elävät kaupunginosat ja kylät sekä kaupungin vetovoima työnantajana.

Kokenut,luotettava

Pienestä kunnasta kotoisin olevana tiedän, mitä on palveluiden puuttuminen. Haluan kaikille tasapuoliset mahdollisuudet olla ja elää myös keskusten ulkopuolella. Säästöt eivät saa myöskään vaikuttaa vapaa-ajan vieton mahdollisuuksiin, eikä kaavoitus saa tuhota luontokohteita.

Olen 55-vuotias naimisissa oleva kahden aikuisen lapsen äiti, sekä yhden lapsen lapsen mumma. Työskentelen muistihoitajana Ilmajoen Sote keskuksessa. Valtuutettuna olen ollut neljä kautta. Tällä hetkellä olen myös valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja. Olen ollut myös kaksi kautta Osuuskauppa eepeen edustajistossa, johon haen nyt kolmatta kautta. Olen myös Ilmajoen työväenyhdistyksen puheenjohtaja.

Työurani kattaa kaikenlaista kattomaalarista lastenkodin ohjaajaan. Lisäksi olen toiminut vuosia omaishoitajana. Tällä hetkellä tärkeintä elämässäni on eräs tietty 4v lapsi. Ajatukseni kunnastani:

Meidän on rakennettava kuntaa, jossa lapset ja nuoret saavat parhaat eväät elämään, ikäihmiset ja vammaiset henkilöt voivat elää esteettömästi ja itsenäisesti.
Yhdenvertaisuus ei saa olla vain sana – sen on toteuduttava arjessa.
Elinvoima syntyy toimivista palveluista, yrittäjyydestä ja kestävistä ratkaisuista. Mutta mikään ei toimi ilman työntekijöitä – heidestä on pidettävä huolta, sillä hyvinvoiva henkilöstö tarkoittaa hyvinvoivaa kuntaa.
Haluan kunnan, jossa jokainen – vauvasta ikä-ihmiseen, kaikissa elämäntilanteissa – saa mahdollisuud